"Älä vaan puhu siitä julkisesti."
Niin kauan kuin kuuntelin ulkopuolisten ohjeita siitä mitä kertoa itsestäni julkisesti ja mistä ei saisi puhua, jarrutin itseäni olemasta minä. "Älä ainakaan kerro kokeneesi seksuaaliväkivaltaa."-sanoivat.
Tämän vuoden alussa tuli vahva tunne, että tänä vuonna päästän irti taakoista joita olen kantanut miellyttääkseni muita. Mitä enemmän ihminen yrittää sopia ns. muottiin sitä vähemmän hän on yhteydessä itseensä. Allekirjoitan tämän täysin. Viime vuoden lopulla isäni kuoli. Niin pitkään kun hänellä terveyttä riitti, eli hän elämäänsä omannäköisesti, aidosti ja täysillä. Monet kuvaavat läheisen kuoleman muuttaneen heidän suhtautumistaan elämään. Näin tapahtui itsellenikin.
11 vuotta sitten aloin opiskelemaan seksuaalineuvojaksi. Ajoin tunteja Tampereelta päästäkseni Joensuuhun lähiopintoihin kuukausittain vuoden ajan työskennellen samalla sairaanhoitajana terveysasemalla. Seksuaalisuuteen syventyminen ammatillisesti oli myös syventymistä omaan itseeni. Koin paloa oppiselle, ymmärtämiselle ja seksologian ammattilaiseksi kasvulle. Se, että jotkut ulkopuoliset epäilivät minun pystyvyyttä työskentelemään seksuaaliväkivaltateeman kanssa omakohtaisen kokemukseni vuoksi turhautti silloin. Nyt oikeastaan olen siitäkin puheesta kiitollinen, sillä sain turhautumisesta rohkeutta ja päättäväisyyttä.
18-vuotiaana koin seksuaaliväkivaltaa silloiselta kumppaniltani. Ennen opintoja olin käsitellyt kokemuksiani terapiassa ja eri ammattilaisten kanssa. Kunnolla oikean avun saamisessa kesti ensin traumakokemusten jälkeen vuosia. Silloin ammattilaisten valmiudet ottaa seksuaalisuus puheeksi saati kohdata traumasensitiivisesti seksuaaliväkivaltaa kokenut oli harvinaista, ainakaan sellaista ei osunut hetkeen kohdalleni. Puhumattomuutta, ennakkoluuloja ja ulossulkevaa puhetta on edelleen. Tarvitaan sekä ennaltaehkäisevää työtä seksuaalikasvattamisen keinoin että kuntouttavaa tukea mm. seksuaaliterapian avulla.
Seksuaaliväkivalta ei hälvene ainakaan puhumattomuudella ja häpeällä. Sen kokeminen ei rikkonut minua vaikka vuosien ajan traumaoireilinkin. Keho reagoi; sydän jyskitti, kädet hikoilivat, kurkkuun nousi pala, kuin veri olisi paennut kasvoiltani ja tuntui kylmältä, keho tuntui jähmettyvän paikoilleen vaikka päässä pyöri ajatuksia joista ei saanut kiinni. Muistan kehoni reagoivan näin kun kerroin jollekin kokemastani. En muistanut ja kuitenkin muistin liikaa. Syyllisyyden ja häpeän tunteet pienensivät itsetuntoani. Silloin ajattelin, että olen todella rikki ja se on omaa syytäni.
Aika, turva, tuki ja tieto auttoivat. Nyt 20-vuotta myöhemmin istun kirjoittamassa aiheesta ja kokemastani niin, että keho on rauhallinen, olo turvallinen ja mieli luottavainen. Opiskelin hiljattain psykofyysisen psykoterapian perusopinnot. Keholähtöinen työskentely lisää kohdatuksi tulemista kokonaisena, ei vain mielen tasolla. Seksuaaliterapiassa ajattelen sen olevan ensiarvoisen tärkeää. Teen työtä, jolla on merkitystä. Ei pelkästään vastaavia kokemuksia kohdanneille vaan jokaiselle joka tarvitsee tukea löytääkseen/ vahvistaakseen yhteyttä itseensä ja/ tai toiseen/toisiin, saadakseen keinoja elää arkea tasapainoisemmin mm. suhteissa ja työelämässä, vahvistaakseen vuorovaikutustaitoja myös seksuaalisuudesta sekä suostumuksellisesta seksistä kommunikoimiseen ja oppiakseen tunteiden kohtaamista ja säätelyä rakentavammin.
Viime viikolla Aamulehti julkaisi henkilöhaastattelun minusta. https://www.aamulehti.fi/ihmiset/art-2000010206263.html Se, että sekä lehden että tämän blogikirjoitukseni lukijat tietävät henkilökohtaisen traumakokemukseni nuoruudestani ei herätä erityisiä tuntemuksia ja tunteita. Toivon kuitenkin, etten edusta lehdessä enkä tässä sankaritarinaa. On tosiasia, että väkivalta jättää jälkiä ja ihmisestä riippuen vaikuttaa elämään sekä koettuun elämänlaatuun eri tavoin. Olen opiskellut terveydenhuoltoalaa ja seksologiaa vuosia, tehnyt yli 15 vuotta töitä eri paikoissa, erilaisia ihmisiä kohtaamalla sekä työstänyt vahvalla tarmollani henkilökohtaisia kokemuksiani eri tavoin. Minut valitessasi seksuaaliterapeutiksesi saat todellakin monipuolisesti osaavan ammattilaisen sekä sydämellään kohtaavan ihmisen tueksesi.
Vielä loppuun jaan sinulle ihanan hetken psykofyysisen psykoterapian opinnoistani. Työskentelimme traumojen parissa. Kolmea vaikeaa ja pienempää traumaa vain listatessa, jäi tämä seksuaaliväkivaltakokemukseni listan ulkopuolelle. Tämän huomatessani hymyilin. Elämä on todella nytkähtänyt eteenpäin minussa. Se on toivoa tuovaa, minkä halusin jakaa täällä juuri sinulle.
Sydämellä Marja
